Kun muutin tänne oli kauhea koti-ikävä ja ikävä Milaa. Kaikki tuttu ja entinen jäi taakse ja en halunnut uusia ihmisiä elämääni. Takerruin tuttuun ja turvalliseen. Alkukuukaudet oli kauheita kun sen päälle ikävöi erästä jota ei sitten olisi kannattanut edes ikävöidäkään. Sitten aloin tutustua kuitenkin uusiin ihmisiin koulussa (eihän minulla ole aikaa tutustua muihin ihmisiin koulun ulkopuolella). No, onhan täällä näitä puolituttuja, joista ketään en laske kavereiden joukkoon, he ovat tuttuja, ehkä jos olen täällä vuoden päästä osasta saattaa tulla kavereita ja tuskinpa kukaan pääsee koskaan ystäväksi asti. Uskoni läheisiin ja kestäviin suhteisiin on hajonnut aikoja sitten pirstaleiksi ja usko ja luottamus tipo tiessään, mutta ilmankinhan selviää.
No, nyt oli kausi kun koulussa on ollut hauskaa ja olen sitten täyttänyt vapaa-ajan Milan kanssa tekemiselle, ei kyl ois energiaa hengaillakaa missää kaupungil tuttavuuksia ettimässä ja tääl tuski on semmosta mestaa ku Kuopion Ale, eli tuskinpa niitä tuttuja kehittyisi vaikka maailmaa kiertäsin. No, minähän opin kesän alussa että sosiaalinen kanssakäyminen ei ole enää minulle välttämätöntä, ennen masennuin suuresti jos sosiaalista elämää ei ollut tarpeeksi ja hauskanpitoa, nyt molemmat osa-alueet on alueita joita ilmankin elää, tavallaan.
Mutta kun elämä ei ole vielä ihan niin varmaa ja joutuu pohtimaan lähitulevaisuuttakin monien vaihtoehtojen silmin olen alkanut tulla tulokseen ettei paluuni Kuopioon ehkä ole yksi vaihtoehdoista enää koskaan. Tuntuu kuin kaikki siteet sinne olisi katkennut, ennen asioita joita kaipasi elämäänsä ja kuinka Kuopio kaikesta huolimatta oli oma turvallinen paikka, nyt se tuntuu vieraalta ja tyhjältä, kuin siellä ei olisi mitään minkä vuoksi palata. En tiedä miksi tunnen nyt tällaista kamalaa tyhjyyttä. Onhan siellä uusia tuttavuuksiakin kiitos siskon joiden kautta ehkä saisi rakennettua uuden tuttavapiirin siellä jos sinne palaisi, mutta tiedä sen järkevyydestä tai kannattavuudesta.
Tässä on nyt se sama tenkkapoo, minun haluni päästä asumaan ulkomaille vahvistuu päivä päivältä ja sinne muutto varmistuu hetki hetkeltä, mikä jottei valmistuttua koulusta lähtisi työelämään ulkomaille jos Suomessa ei mikään pitele jäämään? Olen ulkomailla ollessa ja sieltä palattuani kokenut ettei Suomi jotenkin ole minun paikkani, sopeutuminen tähän elämään mitä Suomi tarjoaa ei ole minulle oikeanlaista paikkaa. Mutta se jää nähtäväksi mitä elämässä tapahtuu. Nyt tähdätään ammattitutkintoon ja rukoillaan että kaikki muut osatekijät kantavat sinne valmistumiseen asti. Minulla on kaikki mitä minä tarvitsen saavuttaakseni sen tavoitteen itsessäni ja minun päivän säteessä. Koira on omalla tapaa todellakin ihmisen paras ystävä. Ainut johon voin luottaa 100 prosenttisesti.
Merkinnät RSS-syötteenä