Niin, nyt päätin etten aio papattaa tänne koulusta, rahattomuudesta, asunnottomuudesta ja muusta saissesta, paitsi että mulla ois huone kimppakämpästä jos saan takuun ja vuokran maksettua, mutta anygays, päivän kuumaan perunaan eli parisuhde ja perheen perustaminen ja muut moiset odotukset.
Olin tosiaan juuri löytänyt sen ihanan fiiliksen kuinka ihanaa on olla sinkku enkä kaivannut miestä enkä naista elämääni. Olen jo tänne kirjoittanut myös omasta reviiristäni eli kuinka olen tarkka kuka saa nukkua viekus ja saa olla lähellä. Ja kuinka kesän lopussa varsinkin nautin sika paljon yksin olosta jostain kumman syystä, eli olin todella tyytyväinen elämääni sellaisenaan. En kaivannut paljoakaan sosiaalista kanssa käymistä ainakaan kasvotusten enkä säpinää elämääni. Olen näemmä myös kirjoittanut ajatuksiani mitä parisuhteelta haluankin. Vaikkakin olin tovin nettideittisivustoilla ihan huvin ja urheilun vuoksi niin näin painajaismaisina kysymyksinä mitä haen, mitä haluan kumppaniltani ja suhteelta tai ylipäätään mitä haen, koska tajusin juuri tuolloin olevani tyytyväinen sinkkuna oloon enkä etsi ketään. Joten miksi edes olin moisilla saiteilla, who knows.
Ahdistuin myös kun en edes ihastunut tai kiintynyt yhteenkään ehdokkaaseen vaikka yksi olikin kaikin puolin mielenkiintoinen, mutta silti ei napannut, mutta ilmeisesti panikoin tuotakin tunteettomutta turhaan. Tapasin siis tuossa öö, noin neljä viikkoa sitten yhden aika ihastuttavan herran asuntoni alakerrasta. Päivämäärä taisi olla 23.7.2011 kun herralla oli jonkinmoiset illanistujaiset, sitäkin ennen toki parvekkeiden kautta juteltu mut anyway… Tuosta tää kaikki alkoi. En todellakaan odottanut muuta kuin että hei jotain säpinää ennen muuttoa kun ollut muutenkin pitkä tauko miehistä ja kaikesta moisesta, mutta kuinkas kävikään…
Yllättävän lyhyessä ajassa kiinnyin toiseen ja ihastuin ja blaablaablaa. Kirosin totta kai tilannehuumoria, juuri kun itse lähdössä hevonkuuseen niin löytää siitä paikasta sen tyypin ja kun ei edes etsinyt mitään. Lucky me o/Mutta kun toisen kanssa on niin mukava olla, on hyvä fiilis ja kaikkee ja oikeasti on upeaa vaan nukkua toisen lähellä, tosin nukunkin sikeästi pitkälle iltapäivään jos se sallitaan toisin kuin yksin voin herätä jo kahdeksalta aamulla. Ja se miten ikävä osasi olla tuskaisaa ja no, joo. Mutta en aikonut tässä jauhaa meidän jutusta nyt sillai koko tarinaa ja muuta vastaavaa vaan ylipäätään tästä kaikesta.
En koskaan ole suosinut kaukosuhteita, koska ne ei kerta kaikkiaan koskaan toimi ellei ole varaa matkustaa usein toisen luokse yms ja että se aika ei ole pitkä, maksimissaan se vuosi. En todellakaan voisi elää kaukosuhteessa vuosia, se niin tappaisi koko jutun idean ja suhde ei tavallaan koskaan kehity suhteena jos näkee vuodessa sen 12 kertaa tai vähän päälle. Kyllä minusta olisi järkevää ja suotavaa yrittää nähdä edes kaksi kertaa kuukaudessa. Ainakin minun suhteen koska olen läheisyyden kipeä ja kaipaan yhdessä oloa ja en tykkää ikävöidä koko kuukautta kunnes kohta tajuan etten edes välitä toisesta kuten ennen välitin.
Meidän ongelmana tässä on se että toinen käy koulua ja töissä ja nuo työvuorot on mitä ihanimmat, tosin tänä weekendinä nautinkin kun saa vaan nukkua koko päivän ja chillata yksin kerrankin mutta yleisesti on kiva maksaa itse siitä että pääsee tänne tuijottamaan tyhjää asuntoa, mikä pointti siinä loppupeleissä on? Mutta koska minä suostuin tätä yrittämään yritän myös olla kärsivällinen asian suhteen ja katsoa kauan tämä toimii.
Toista ei voi muuttaa, se on fakta, jos toinen ei halua muuttua tai muuttaa elämäänsä niin että siihen mahtuu myös toinen ihminen, täytyy tämän ihmisen kysyä itseltään onko tässä jutussa mitään ideaa. Väliaikaisesti tällainen voi toimia, muttei pysyvänä tapana. Ajatellen sitäkin että jos joskus olisimme vielä yhdessä ja perustaisimme perheen niin onhan se toki ihanaa jos mies saa talouteen tarpeeksi rahaa elättää perhe, toki itsekin haluan töitä tehdä yms mutta eihän se olisi lapsellekaan kovin ihanteellista että vain äiti on läsnä lapsen kasvaessa, mutta koska tämä aihe ei ole ajankohtainen ainakaan kolmeen vuoteen ja koska ei voi tietää miten pitkään meidän juttukaan kestää (minun kokemuksella alle puolessa vuodessa olen jo vapailla markkinoilla) niin jätetään tämä sikseen.
Muutenkin en haluaisi kiintyä nin paljon ja tuntea näin paljon, kun pelkään koko ajan ettei tämä juttu kestä kauan vaan hajoaa jostain syystä kasnaa parissa kuukaudessa, esimerkiksi jomman kumman kyllästyminen toiseen, tunteiden katoaminen, välimatka tekee suhteelle esteen yms yms. Minä en oikein osaa käsitellä eroja. Ne on hieman kauheita kokemuksia ja en haluaisi kokea uudelleen sitä vähään aikaan joten mieluummin tämä juttu hajoaisi alkuunsa kuin sitten kun voisi harkita ihan kunnon seurustelua, koska sitten se vasta vituttaakin kun panostanut toiseen. Tai hei, vuoden päästä tajutaankin että toinen haluaa jäädä Kuopioon tai jotain ja itse kustantanut koko vuoden matkat eestaas, se ois niku jo rahallisesti aika ihana menetys. Rahalla ei saa onnea, mut kyl tää raha nyt pyörittää tätä suhdetta aika lailla. Voihan kerpele.
Mutta kun minä en halua heittää pyyhettä kehään, koska oikeasti välitän ihmisestä ja hän on sellainen juuri mitä kumppaniltani haluan vaikka ei hän täydellinenkään ole, mutten ole itsekään sitä, varmasti hän voisi listata kasan asioita joita muuttaisi minussakin ja itse haluaisin kyllä olla ihminen joka tekisi toisen onnelliseksi yms. Jos en voi olla se ihminen joka hänet tekisi onnelliseksi ja jota hän ei voisi rakastaa, toivoisin hänen osaavan sanoa sen ajoissa, ettei tämä ole turhaa säätämistä.
Haluaisin uskoa että tästä voisi tulla kerrankin oikeasti vakavasti otettava juttu eikä taas jotain turhanpäiväistä saissee, mitä kaikki edelliset ovat olleet. Koska minä en jaksa sellaista enää. Haluan elämältä jotain parempaa kuin ainaisen onnen etsimisen baareista, sivustoilta ja jumala tietää mistä muualta. Haluan valmistua koulusta, harrastaa kaikkea, olla koirani kanssa ja saada tasapainoisen parisuhteen ja perustaa perheen jossain vaiheessa. Kuten olen jo blogannut, mun nuoruuden vuodet meni ja oli, en halua enää sitä elämääni.
Minä haluan kumppanin jonka kanssa voi muuttaa jossain vaiheessa yhteen ja pitää koiria eli dobermanneja koko elämäni ajan ja saada ehkä se yksi lapsi ja elää onnellisena yhdessä mahdollisimman pitkään tasa-arvoisessa ja toimivassa suhteessa, joka sisältää mahdollisimman vähän riitoja ja sen sellaista turhuutta.
Mutta niin minun piti kuvailla sitä unelmien kumppania, mutta taisi jäädä aika lyhyeksi se osio, mutta kun en edelleenkään tiedä mikä se sellainen on. Ainoastaan vaadin rehellisyyttä, luotettavuutta ja avoimmuutta.
Merkinnät RSS-syötteenä