Formula 1 VPN-Suomi

Pohdiskelu

Syksy on saapunut Pasilaan

25.10.2011, reikai Galleria

Tappelin hulluna teidän takia, että sain photarin taas auki ja muutettua kuvien kokoja, argh!!!! Mutta siis syksy on saapunut ja jaksokin eilen vaihtui uuteen ja tässä jaksossa videoinnin lisäksi pääsemme valokuuvaamaan ja osa noista on koulussa otettuja otoksia, kun aiheena oli valo ja varjo ja osa mun lenkkikuvausta. Uusi jaksomme on aika raskas ajatellen että koulua on kolmeen tai neljään joka päivä ellen saa tosissaan media ja tekstitaito kurssia hyväksiluettua jolloin tiistait lyhenee huomattavasti, jesh for that.

Muutoin menee ihan hyvin mitä nyt vähän pohdin ensi kuun rahantuloa kun saattaa tulla kielteisiä päätöksiä kun on tullut ylimääräisiä tuloja elokuulle, me so fucking greaaaaaaat. No anywayyyyys, Milan kanssa touhuiltu, käydään 2-3 tunnin lenkeillä päivittäin ellei oikeasti ole jokin painava syy miksi pitäisi lyhyemmällä lenkillä pärjätä ja olen aika naatti koulun takia, et koulu + lenkkeily pitää minut tavattoman levollisena kotona sitten. Nanowrimo alkaa viikon päästä jota odotan kuin kuuta nousevaa ja on kaikenlaista muuta jännää tulossa, kuten vuodella vanheneminen, jee! Mutta ensilumia odotellen! Lämmintä on vielä kun pärjään huppareilla ulkosalla mikä on supersiistiä ettei vielä loka-marraskuun vaihteessa tartte haalareissa kulkea, heh heh! Mila on saanut syystakkia ja leluja ja uuden remmin ja muutenkin tän kuun rikkauksilla elo meni koiran elämän parantamiseen. Mutta mitään suurta ja mullistavaa ei ole tapahtunut joten jatkamme tätä syksyistä päivää lähtemällä ulkoilemaan ja treeneihin ja palaamme astialle kun on oikeasti jotain kerrottavaa koska nyt en ehdi alkaa pohtimaan jotain aihetta josta kirjoittaa suuremmin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *